Hyvinvointihyppyjä

Olen tässä pohtinut, että onkohan olemassakaan ilmiötä, jota ei voisi tarkastella kulttuurihyvinvoinnin silmälasein. Tai onko olemassa mitään, mihin ei voisi yhdistää luovuutta tai taiteellista toimintaa. Ennen vanhaan esimerkiksi laulut olivat osa elämää: huvittelua, lapsen nukutusta, surua, työtä ja juhlaa. Ajateltiinkohan silloin, että laulu kuuluu vain laulun harrastajille tai ammattilaisille ja ettei joku voisi laulaa, jos ei pysy nuotissa tai omaisi jotenkin "huonon" lauluäänen? Nykyään käsitämme usein taiteellisen toiminnan ja kulttuurin jotenkin arkisesta elämästä irrallisena asiana. Minulle kulttuuri tarkoittaa kullekin ihmiselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ominaista elämäntapaa ja se koskettaa oikeastaan kaikkia ilmiöitä, mitä elämään kuuluu. Taiteellisen ja luovan näkökulman mukaan ottaminen sopii ihan kaikkeen toimintaan.  Jos kulttuurihyvinvoinnin voi ajatella kytkeytyvän elämään kaikilla tasoilla niin, mitä ihmettä se kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisuus sitte...

Koko päivän on soinut päässä Soivan Siilin "Ruuneperi peri peri, runoja keri keri keri, suuresta runonlankarullasta...", niin olihan sitä sitten pakko ne tortut leipoa. Leipominen tarjosi samalla sopivasti iltaan tekemistä lasten kanssa.  Olen tässä mietiskellyt paljon aika isoja asioita kuten vaikkapa, mitä lapseni muistavat yhteisistä hetkistämme sitten, kun he ovat aikuisia. Onnistunkohan välittämään heille jotain sellaista aineetonta pääomaa, mitä minä olen oppinut omilta vanhemmilta tai muilta aikuisilta? Millaista kulttuuria syntyy meidän yhteisissä hetkissä? Millaista kulttuurihyvinvointia koetaan toiminnan äärellä, jossa perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle? Asiaa voisi lähestyä vaikkapa sukupolvien välisen oppimisen kautta, mutta en tällä kertaa mene niin syvälle. Ystäväni Raili nosti edellisen postaukseni kommenteissa esille keittiökulttuurin tärkeyden osana arjen hyvinvointia. Todellakin parhaat hetket koetaan meilläkin keittiössä. En voi kehua olevani masterc...

Tämä kysymys minulta kysyttiin eilen, kun kerroin viettäväni vapaan viikonlopun ilman lapsia. Pyöritän kahden lapsen arkea yksin. Arkeen kuuluu haasteita, paljon yhteydenpitoa erilaisiin tahoihin ja lääkärireissuja. Arjessa pidän huolta itsestäni lähinnä koiralenkkien muodossa. Joskus luen muutaman sivun kirjasta tai katson hetken telkkaria. Yleensä olen kuitenkin lasten nukkumaan menon jälkeen niin poikki, että näen parhaaksi mennä itsekin nukkumaan.  Kysymys on tärkeä, koska kaikilla ei ole lähellä sitä toista ihmistä, joka auttaisi jaksamaan halauksin ja arkisin teoin. On tärkeää osata pitää itse itseään hyvänä ja tarjota itselle myös sellaisia erityisiä hetkiä, joihin arjessa ei ole aina aikaa. Kerroin kysyjälle, että ostan ainakin levyn suklaata ja aion katsoa elokuvia. Voisin lähteä mökille luonnon rauhaan, mutta tuntuu, etten jaksa ajaa sinne asti. Tai ehkä menen pitkästä aikaa hiihtämään. Kun arki on todella täyttä, on yllättävän vaikea ymmärtää, mitä todella tarvitsisi sil...

Ilo oli ensimmäinen tunne, mitä tanssiminen minussa aiheutti. Kokemani ilon tunne imaisi minut mukaansa niin, että tanssista on tullut todella tärkeä osa elämääni. Tanssiessa voi tuntea monia muitakin tunteita ja tanssin kautta voi käsitellä myös surua, alakuloisuutta, vihaa tai mitä tahansa muita tunteita. Tänään haluan pohtia kuitenkin tanssin iloa, joka on varmasti monille ihmisille merkittävä syy tanssia. Jo aivan pieni lapsi alkaa iloitessaan hytkyä ja heilua ja tuottamaan ääntä. Ilo synnyttää meissä liikettä, jota voimme kai tanssiksikin kutsua. Liike ja tanssi yhtenä liikkumisen muotona, on osa inhimillisen todellisuuden perustavimpia ominaisuuksia. Liikkeen kautta ihminen pyrkii laajentamaan elämismaailmaansa, ja suuntautuu ympäristöönsä. Kaikissa kulttuureissa on olemassa liikkumista, jonka lähtökohdat on liikkeessä itsessään. Tanssiva ihminen ei tarvitse muuta perustetta toiminnalleen kuin sen, että hän nauttii tekemisestään. (Hoppu 2003, 19.) Voidaan siis ajatella, että tans...

Tänään käynnistyi Suomen Nuorisoseurojen 140-vuotinen juhlavuosi eri kanavissa. Sen kunniaksi ajattelin kirjoittaa Nuorisoseuroista ja sen tekemän kulttuurisen nuorisotyön hyvinvointivaikutuksista omaan elämääni. En tiedä, millainen olisi elämänpolkuni ollut, jos en olisi koululaisena päätynyt Honkalammen Nuorisoseuran kansantanssitoimintaan. Nuorisoseurat antoi minulle ennen kaikkea rakkaan harrastuksen kansantanssin, mutta myös yhteisön, jossa kasvaa. Myöhemmin niin kansantanssista kuin nuorisoseuratyöstä tuli minulle ammattimaista toimintaa. Tänään en kuitenkaan puhu työstä, vaan pujahdan sen lapsen ja nuoren maailmaan, joka joskus olin, ja pohdin, miten nuorisoseuralaisuus vaikutti silloin hyvinvointiini. Harrastin tanssikoulussa muitakin tanssilajeja, kokeilin myös esimerkiksi jääkiekkoa ja kuvataidetta, mutta yhtä turvallista ja lämmintä yhteisöä en löytänyt muualta kuin paikallisesta nuorisoseurasta. Monet kulttuurihyvinvoinnin keskeiset asiat kuten nähdyksi ja kuulluksi tule...