Hyvinvointihyppyjä

Olen tässä pohtinut, että onkohan olemassakaan ilmiötä, jota ei voisi tarkastella kulttuurihyvinvoinnin silmälasein. Tai onko olemassa mitään, mihin ei voisi yhdistää luovuutta tai taiteellista toimintaa. Ennen vanhaan esimerkiksi laulut olivat osa elämää: huvittelua, lapsen nukutusta, surua, työtä ja juhlaa. Ajateltiinkohan silloin, että laulu kuuluu vain laulun harrastajille tai ammattilaisille ja ettei joku voisi laulaa, jos ei pysy nuotissa tai omaisi jotenkin "huonon" lauluäänen? Nykyään käsitämme usein taiteellisen toiminnan ja kulttuurin jotenkin arkisesta elämästä irrallisena asiana. Minulle kulttuuri tarkoittaa kullekin ihmiselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ominaista elämäntapaa ja se koskettaa oikeastaan kaikkia ilmiöitä, mitä elämään kuuluu. Taiteellisen ja luovan näkökulman mukaan ottaminen sopii ihan kaikkeen toimintaan.  Jos kulttuurihyvinvoinnin voi ajatella kytkeytyvän elämään kaikilla tasoilla niin, mitä ihmettä se kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisuus sitte

Koko päivän on soinut päässä Soivan Siilin "Ruuneperi peri peri, runoja keri keri keri, suuresta runonlankarullasta...", niin olihan sitä sitten pakko ne tortut leipoa. Leipominen tarjosi samalla sopivasti iltaan tekemistä lasten kanssa.  Olen tässä mietiskellyt paljon aika isoja asioita kuten vaikkapa, mitä lapseni muistavat yhteisistä hetkistämme sitten, kun he ovat aikuisia. Onnistunkohan välittämään heille jotain sellaista aineetonta pääomaa, mitä minä olen oppinut omilta vanhemmilta tai muilta aikuisilta? Millaista kulttuuria syntyy meidän yhteisissä hetkissä? Millaista kulttuurihyvinvointia koetaan toiminnan äärellä, jossa perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle? Asiaa voisi lähestyä vaikkapa sukupolvien välisen oppimisen kautta, mutta en tällä kertaa mene niin syvälle. Ystäväni Raili nosti edellisen postaukseni kommenteissa esille keittiökulttuurin tärkeyden osana arjen hyvinvointia. Todellakin parhaat hetket koetaan meilläkin keittiössä. En voi kehua olevani masterc