Ruuneperi peri peri...

Koko päivän on soinut päässä Soivan Siilin "Ruuneperi peri peri, runoja keri keri keri, suuresta runonlankarullasta...", niin olihan sitä sitten pakko ne tortut leipoa. Leipominen tarjosi samalla sopivasti iltaan tekemistä lasten kanssa. 

Olen tässä mietiskellyt paljon aika isoja asioita kuten vaikkapa, mitä lapseni muistavat yhteisistä hetkistämme sitten, kun he ovat aikuisia. Onnistunkohan välittämään heille jotain sellaista aineetonta pääomaa, mitä minä olen oppinut omilta vanhemmilta tai muilta aikuisilta? Millaista kulttuuria syntyy meidän yhteisissä hetkissä? Millaista kulttuurihyvinvointia koetaan toiminnan äärellä, jossa perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle? Asiaa voisi lähestyä vaikkapa sukupolvien välisen oppimisen kautta, mutta en tällä kertaa mene niin syvälle.

Ystäväni Raili nosti edellisen postaukseni kommenteissa esille keittiökulttuurin tärkeyden osana arjen hyvinvointia. Todellakin parhaat hetket koetaan meilläkin keittiössä. En voi kehua olevani masterchef tai pullantuoksuinen äiti. Keittotaitoni ovat keskinkertaiset, mutta keittiökulttuurin taika onkin jossain ihan muussa kuin viiden tähden illallisissa. 

Tänään tosiaan liikuimme Runebergin torttujen saattelemana Johan Ludvig Runebergin aikalaisten maailmassa. Lapset kysyivät, että keksikö itse Runeberg ne tortut. Itse muistelin, että hänen vaimollaan Fredrikalla oli jotain tekemistä näiden torttujen keksimisen kanssa. (Wikipedian mukaan ne taisi kuitenkin olla muunnelma erään kondiittorin tortusta, tarkistin äsken.) No joka tapauksessa kuopus innostui  lukemaan Fredrikan elämästä. Jonkinlainen feministi sisälläni riemuitsi, kun pojat halusivat tutustua nimenomaan Fredrikaan ja oppivat, että hänellä taisi olla paljon isompiakin ansioita kuin torttujen leipominen. Samalla, kun juttelimme Fredrikasta, tuli käytyä monia muitakin maailman historian aiheita läpi. Voi, kun vain itse muistaisi ja osaisi kertoa enemmän!

Itse leipomisessa pojat olivat mainiosti apuna, vaikka en vielä kaikkea heidän annakaan ihan itse tehdä. Lopulta pääsimme syömään ja täytyy todeta, että olivat maukkaimmat tortut, mitä olen ikinä syönyt. Marttojen reseptissä rikottiin juuri sopivasti perinteitä, kun voimakkaammat kostukkeet oli vaihdettu omenamehuun. Miten ihana yhteinen ilta meillä olikaan, eikä haitannut, että jauhoja oli vähän siellä ja täällä ja sekoituslusikka eksyi välillä suuhun (korona-aikana vaihdettiin toki heti puhtaaseen). Keittiössä koettiin tänään hyvinvointia niin, että hyrinän saattoi kuulla!

Päivän kysymys: Millaisia muistoja sinulla on lapsuuden yhteisistä hetkistä jonkun sinulle tärkeän ihmisen kanssa?

Sitten vielä vähän linkkejä, jotka liittyvät tämän päivän postaukseen:

Kuuntele Soivan Siilin Ruuneperi peri peri youtubesta: https://youtu.be/3V4ra_VKUJQ 

Sukupolvien välisestä oppimisesta voit lukea mm. Kansalaisfoorumin sivulta:  https://kansalaisfoorumi.fi/hankkeet/generations-in-interaction/

Runebergin tortusta ja Fredrikasta tietoa Wikipediassa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Runebergintorttu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrika_Runeberg

Runebergin tortut Marttojen tapaan: https://www.martat.fi/reseptit/runebergin-tortut/

Niin ja tutustu toki myös ystäväni Raili Heikkilän kulttuurihyvinvointiaiheiseen blogiin:

https://arjenkulttuurihyvinvointi.blogspot.com/

 

Vähänhän nuo koristukset lössähti, mutta mahassahan ne sekoittuu kuitenkin.