Rajaan hetken kauneudelle
Luin tänään YP-lehden blogista kirjoituksen, jossa määriteltiin kulttuurihyvinvoinnin merkitystä tulevaisuuteen satsaamisen näkökulmasta. Blogikirjoituksen mukaan kulttuurihyvinvointi perustuu jokaisessa ihmisessä olevaan kauneudentajuun, kuvittelukykyyn ja moraaliseen mielikuvitukseen (Huhtinen-Hilden ym., 2020).
Tänään minuun kolahti erityisesti kauneuden kokemusten merkitykset. Kauneudentajulla viitataan esteettiseen kokemukseen, aistein havaittuun, elettyyn ja koettuun maailmaan (Huhtinen-Hilden ym., 2020). Minulle kauneuden kokemukset syntyvät usein hetkissä, jossa pystyn keskittymään jonkin itselleni merkityksellisen asian äärelle. Koen kauneutta esimerkiksi teatterisalissa, kun valot sammuvat ja esitys alkaa, yhdessä ja yksin tanssiessa, katselessa toisia tanssimassa tai musiikin äärellä. Niissä hetkissä pääsen hetkeksi irti päivittäisistä velvollisuuksista, suorittamisesta ja pyörivistä ajatuksista. Pääsen lähemmäksi todellista minää ja toisia ihmisiä. Näiden kokemusten merkityksen hyvinvoinnille ymmärrän selkeimmin juuri nyt, kun en pääse niiden äärelle niin helposti koronan aiheuttamista rajoituksista johtuen. Kotonakin voi toki tehdä taidetta, ja nauttia toisten tekemästä taiteesta yhdessä perheen kanssa tai yksin, mutta keskittymisen eteen joutuu tekemään paljon enemmän töitä. Koti on tässä ajassa täynnä monenlaisia velvoitteita.
Pelastukseni on ollut ympärillä oleva luonto ja Otso-koira, joka vie minut ulos joka päivä. Otso on ollut hyvä opettaja siinä, miten luonnosta voi nauttia kaikin aistein. Noh, en ole vielä ryhtynyt koirani tavoin haistelemaan penkereitä, mutta haisteluhetket pakottavat minutkin pysähtymään. "Valokuvaan" mieleeni yksityiskohtia: lumen painamia kuusen oksia, jäätymässä olevan järven eläväistä pintaa, ilmassa leijuvaa sumua, vesilintujen pyrähdyksiä. Kuuntelen veden ääniä ja tunnen tuulen poskillani. Joskus, kun näen jotain niin sykähdyttävää, minkä haluan muistaa tai jakaa toisen kanssa, kaivan esiin puhelimeni ja otan oikean kuvan. Valokuvaaminen on taidetyöskentelyä itseä varten parhaimmillaan, vaikkei siihen olisi teknistä osaamista tai kännykkää kummempia laitteita. Kyse on hetken rajaamisesta kauneudelle.
Olen huomannut, että nämä keskittymisen hetket harjoittavat myös kykyäni nähdä ja kokea kauneutta tilanteissa, joissa siihen ei välttämättä tulisi kiinnitettyä aina huomiota. Kuten vaikkapa arkisten kotitöiden äärellä, lasten kanssa puuhaillessa tai kohtaamisissa tuttujen ja tuntemattomien vastaantulijoiden kanssa. Toisaalta se, että annan itseni joka päivä hetken levähtää kauneuden äärelle, helpottaa myös jaksamista puskea raskaampien hetkien läpi. Kyky nähdä kauneutta, voi antaa ajan kanssa surullisillekin asioille valon piirtämät ääriviivat.
Kulttuurihyvinvointi on kauneudentajun kautta mukana jokaikisessä päivässäni. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, vaan on tietoinen valinta antaa itselle aikaa nähdä, kokea ja tuntea kauneutta. Jatkan harjoittelua huomennakin.
Päivän kysymys: Missä tai miten sinä koit kauneutta viimeksi?
Lähde:
Huhtinen-Hildén, L., Isola, A-M., Berden, I., Hiltunen, M., Salonen, A. 2020. Mitä on kulttuurihyvinvointi? YP-lehden blogi. 1.12.2020. Viitattu 4.1.2021
Lapsen kasvoilla oleva onnellisuus oli i tänään kauneutta <3
VastaaPoistaHei Jenni! Ihana, lapsen kasvoilla oleva onnellisuus on kyllä sykähdyttävintä ikinä <3. Kiva, kun kävit lukemassa.
VastaaPoistaIhanaa huomata, että kauneuden ja hyvän huomaaminen arjessa, ihan siinä omassa elämässä on tärkeää niin monelle tässä ajassa. Itsekin lähden ulos ajatuksella: Huomaa hyvä, näe ihmeet! On paljon hauskaa, kummallista, kaunista ja hyvää kun sen vain näkee eikä kulje touhota eteen päin...Viimeksi huomasin iltalenkillä tosi kauniin oksan, johon lumi oli muodostanut lumipallon. Otin kuvan ja jaoin sen instassa ja olin siitä tosi iloinen.
VastaaPoistaKyllä juuri nuo pienet ihmeet, ne on tosi arvokkaita <3
Poista