Kultturelleja pohdintoja ja latulaulua

Olen tässä pohtinut, että onkohan olemassakaan ilmiötä, jota ei voisi tarkastella kulttuurihyvinvoinnin silmälasein. Tai onko olemassa mitään, mihin ei voisi yhdistää luovuutta tai taiteellista toimintaa. Ennen vanhaan esimerkiksi laulut olivat osa elämää: huvittelua, lapsen nukutusta, surua, työtä ja juhlaa. Ajateltiinkohan silloin, että laulu kuuluu vain laulun harrastajille tai ammattilaisille ja ettei joku voisi laulaa, jos ei pysy nuotissa tai omaisi jotenkin "huonon" lauluäänen? Nykyään käsitämme usein taiteellisen toiminnan ja kulttuurin jotenkin arkisesta elämästä irrallisena asiana. Minulle kulttuuri tarkoittaa kullekin ihmiselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ominaista elämäntapaa ja se koskettaa oikeastaan kaikkia ilmiöitä, mitä elämään kuuluu. Taiteellisen ja luovan näkökulman mukaan ottaminen sopii ihan kaikkeen toimintaan. 

Jos kulttuurihyvinvoinnin voi ajatella kytkeytyvän elämään kaikilla tasoilla niin, mitä ihmettä se kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisuus sitten oikein on. Eikö meistä kaikki ole sen asiantuntijoita siinä tapauksessa? Oman elämän tasolla varmasti onkin. Itse ajattelen, että kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisuus rakentuu aina jonkin toisen ammattiosaamisen päälle esimerkiksi minulla tanssinopettajuuden ja tuottajana toimimisen. Kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisuus avaa silmäni tarkastelemaan elämäntapojamme, ja taiteellista tai luovaa toimintaa sen kautta, miten nämä kytkeytyvät hyvinvointiin, ja miten yhtä useampi pääsisi osalliseksi taiteesta ja kulttuurista. Vaikka omat elämäntapamme, arkeen kytkeytyvä kulttuuri, taideharrastukset ja erilaiset kulttuurielämykset on meille monelle itsestäänselvä osa elämää, täytyy muistaa, että on paljon ihmisiä, joille se ei ole sitä. Esimerkiksi vaikeasti vammaiselle ihmiselle ei oman näköisen elämän toteutuminen ja kulttuurista ja taiteesta osalliseksi pääseminen ole läheskään aina itsestäänselvää ilman asianmukaisia vammaispalveluja, ja saavutettavuuden ja esteettömyyden huomioimista. Kulttuurihyvinvoinnin ammattilainen voi tuoda näitä aukkoja näkyviksi ja edistää osallisuuden parempaa toteutumista.

Olen viime aikoina nauttinut suomalaiseen kulttuuriin vahvasti linkittyvästä talviliikunnasta kuten hiihtämisestä. Puhun mieluummin liikunnasta kuin urheilusta, koska minussa ei ole kilpailuhenkeä hitustakaan. En myöskään ole erityisen innostunut seuraamaan mitään urheilukilpailuja. En vain saa kiinni, mikä siinä on se juttu. Mutta tykkään liikkua, pelata ja touhuta. Tykkään siitä, kun keho lämpenee ja saa monipuolista liikettä, mieli virkistyy ja voi nauttia ulkona vastaan tulevista maisemista. Yksin liikkuessa yleensä myös luovuus lähtee lentoon paljon paremmin kuin sisällä yksinäisessä kammiossa inspiraatiota odottaessa. Yhdessä liikkuminen taas herättää yhteenkuuluvuuden tunteen ja erityisesti joukkuepeleissä myös leikkisyyden ja ilon. Toisinaan liikuntaan voi purkaa pahaa oloa: ensimmäinen hiihtelöni tänä vuonna olikin alkumatkan osalta laturaivoa täynnä, kunnes olo helpotti ja loppumatka sujui tyynen rauhallisessa mielen hiljaisuudessa.

Tänään teimme vanhalle hevoslaitumelle oman ladun. Ai että tuli kiva fiilis, kun ensimmäisen umpihankikierroksen jälkeen pääsi vähitellen hiihtämään sujuvammin ja sujuvammin. Alkoi vallan laulattaa. En ole opiskellut musiikkia kovinkaan pitkälle, mutta tanssin kautta se on ollut aina vahvasti elämässä mukana. Olen aina tykännyt laulaa ja soitella, ja omien laulujen tekeminen on ollut mukana lähestulkoon aina. Joskus joku kysyy, miten ihmeessä keksin omia lauluja. Vastaukseni on se, että olen lähtenyt liikkeelle todella yksinkertaisista sävelmistä ja sanoituksista. Tuttujen kansansävelmien pohjalta on helppo lähteä liikkeelle. Eli ensin voi keksiä tuttujen sanojen tilalle uudet sanat. Kun on tarpeeksi kauan laulellut erilaisia kansansävelmiä, pää alkaa tuottaa uusia melodioita. Usein liikkuessa hyräilen vain jotain, ja sitten jossain vaiheessa se saa jonkun toistettavan muodon. Kaiken a ja o on kuitenkin se, että pieni ja yksinkertainen on kaunista. Ensialkuun voi laulaa vaikka kakun tekovaiheista tai puiden pilkkomisesta, itsekritiikki pois!

Latuhommissa syntyi simppeli ja arkinen latulaulu. Oli mukavaa hiihtää sen rytmittämänä. En pysty nyt jakamaan sen melodiaa tässä, mutta sanat menivät näin: 

Latua me laitetaanhan
latua me laitetaanhan, 

hevosniitylle,
hevosniitylle. 

Täällä suihkii sukset, lapset
täällä suihkii sukset lapset,

hevosniityllä,
hevosniityllä.

Reipas mieli, punaset posket,
reipas mieli punaset posket

hevosniityltä,
hevosniityltä.

Päivän kysymys: Mistä arkisesta aiheesta sinä voisit tehdä oman laulun?