Tietoperusta työskentelyn taustalla

Teoreettinen viitekehys tanssinopettajana, tanssitoimintaan välillisesti vaikuttavana tuottajana ja kulttuurialan toimijana perustuu omaan tanssitaustaan, tanssinopettajakoulutuksesta saatuun osaamiseen, sekä tanssikasvatukseen. Haen tulokulmia työskentelyyni myös sosiokulttuurisesta innostamisesta, positiivisesta pedagogiikasta ja ekspressiivisesta taidetyöskentelystä. Koen niiden antavan toimivia menetelmiä ja kuvaavan ja raamittavan työskentelyäni tanssinopettajana ja laajemminkin ihmisten parissa tehtävässä työssä. 

Kansantanssi osana tanssitaustaani

Oma tanssillinen pohja ja ilmaisu on kehittynyt kansantanssin, paritanssin, tanssiteatterin ja luovan tanssin kautta, mutta olen kokeillut avoimesti monia muitakin tanssinlajeja. Tanssin ammattilaisena olen suuntautunut kansantanssiin ja hyödynnän kokemustani kansantanssista ja kokonaisvaltaisesti kansanperinteestä kaikessa työskentelyssä. Kansantanssi on antanut minulle yhden väylän itseilmaisuun, yhteisöllisyyden kokemukseen, sekä syventänyt suhdetta musiikkiin ja sanataiteeseen lorujen ja kansanlaulujen lyriikoiden kautta. Koen, että eri tanssi – ja taidemuotojen välinen raja on hyvin häilyvä ja minulle on luontaista yhdistää kaikkea oppimaani luovasti. Koen ylipäätään, että eri taiteenlajit ovat saman asian erilaisia ilmentymiä. Monitaiteellisuus työskentelyssä auttaa erilaisia ihmisiä löytämään itselleen sopivat väylät itseilmaisuun.  

Kansantanssi merkitsee yhteisöllistä ilmaisutapaa, johon ei välttämättä liity etnisyyden periaatetta. Etniseksi tanssia voidaan kutsua silloin, kun se liittyy selvästi etnisen ryhmän sosiokulttuurisiin traditioihin. Etnisen ryhmän jäsenet muodostavat alaryhmän suuremmassa yhteisössä, ryhmällä on yhteinen kulttuuritraditio ja alkuperään pohjautuva identiteetin tunne. Yhteisölliset tanssit, rituaalitanssit ja teatraaliset tanssit kuuluvat niin kansantanssiin kuin etniseen tanssiin, ja etninen tanssi voidaankin käsittää kansantanssin alaryhmäksi. Suomalainen kansantanssi oli etnistä vielä 1800- 1900-luvun vaihteessa, kun tanssit olivat osa suomalaisten tavanomaisen elämän traditioita alkuperäisyhteisössä. Tanssit omaksuttiin sosiaalisten kokemusten kautta omassa yhteisössä. Tanssin välityksellä opittiin kulttuurin rakenteita, arvoja ja normeja, ja se oli myös kanava ilmaista tunteita. Paikallisyhteisössä tanssien kautta kulkeva kollektiivinen tieto oli osa sukupolvelta toiselle siirtyvää perinnettä. (Niemeläinen 1983, 42-43.)   

Kansantanssissa perinteisiksi kansantansseiksi kutsutaan eri kansantanssijärjestöissä tietyllä tyylillä esitettyjä alun perin talonpoikaiskulttuurin tanssidokumentteihin perustuvia tansseja. Kansantanssin harrastajien yhtenä tehtävänä on ollut näiden tanssien siirtäminen sukupolvelta toiselle ja luoda omaa perinnettä, jossa keskeistä on ollut näiden tanssien siirtäminen näyttämölle. Kehitys ei ole ollut yksioikoista, vaan on sisältänyt erilaisia virtauksia, joiden pohjalta on muodostunut tietynlaisia tapoja tehdä kansantanssia. Näiden tapojen perusteella kansantanssia arvioidaan tässä ajassa. (Hoppu 1997, 24.)    

Toisille kansantanssin parissa toimiville on tärkeää pitää dokumentoitua perinnettä elävänä ja välittää sitä eteenpäin, ja toisille taas uusien esitysmuotojen etsiminen. Ihanteet ovat vaihdelleet eri aikoina, ja uusia näkökulmia kansantanssiin löytyy aina. Kaikille suuntauksille yhteistä on, että ne pohjautuvat suomalaiseen tanssi – musiikkiperinteeseen. Kansantanssi on saanut ja saa edelleen vaikutteita muista taide - ja liikuntamuodoista, mutta vahvuus löytyy omasta perustasta: tanssin - ja musiikin yhteys, tanssin sosiaalinen luonne - ei aina välttämättä seurusteluluonne - sekä yhteisöllisesti määräytynyt yksilöllisyys. (Hoppu 1997, 24.)   

Kansantanssin ammattilaiset ja muut aktiivitoimijat voivat olla luomassa alalle uusia virtauksia. Tällä hetkellä ollaan kulkemassa takaisin kohti yhteisöllistä, sosiaalisista ja kansanomaista tanssia ja tähän virtaukseen sopii hyvin myös ihmisten moninaisuuden huomioiminen osana kansantanssitoimintaa. Minulle tärkeää kansantanssissa on yhteisöllisyys, mahdollisuus toimia oman kehon edellytyksistä lähtien, elämyksellisyys, juureva, maanläheinen ja toisinaan ilon ja riemun täyttämä liikekieli, musiikin yhteys tanssiin, sekä yhteys menneisiin ja tuleviin sukupolviin tarinoiden, perinteiden ja liikkeen kautta. Nykyajan kansantanssi voi heijastella tässä ajassa ajankohtaisia arvoja. Yhdessä tanssimisen ja esitysten kautta niitä voidaan välittää ihmiseltä toiselle. Kansantanssin ammattilaisena koen tärkeäksi lajin kehittämisen eettisesti kestävään suuntaan niin, että se on aidosti saavutettavaa ja mahdollista kaikille.    

Perinteen tuntemus on tärkeä osa kansantanssin ammattilaisuutta, mutta jokaisen kansantanssin ammattilaisen tulee luoda suhteensa ja tulkintansa perinteeseen itse. Minulle kansantanssin perinne on loputon luovuuden lähde, jota tulkitsen, sovellan ja yhdistän muihin tanssin – ja taiteen lajeihin niin taiteellisessa kuin pedagogisessa työssä. 

Tanssikasvatus

Tanssikasvatus on laaja-alaista ja ihmisen kokonaisvaltaisesti huomioivaa toimintaa. Huomion kohteena on tanssitaidon kehittämisen rinnalla tanssi-ilmaisun ja tanssitiedon opiskelu. Sen kautta opitaan kaikille tanssimuodoille yhteisten peruselementtejä ja –taitoja ja voidaan tuoda esiin kunkin luovaa potentiaalia. Tanssikasvatus vastaa sekä kasvatuksellisiin että taiteellisiin päämääriin. Yksilön kehitys ja kasvu on kokonaisvaltaista ja kaikki alueet kehittyvät yhdessä, joten eri näkökulmien yhteensovittaminen on perusteltua. (Anttila 1994, 5-12.) Tanssikasvatus soveltuu hyväksi viitekehykseksi työskentelyyni, jossa usein huomion kohteena ovat taitojen oppimisen rinnalla yhtä tärkeinä persoonan kehityksen tukeminen ja ryhmän yhteinen prosessi. On kiinnostavaa nähdä kuinka ihmisten luova potentiaali vapautuu ja tulee ilmi eri tavoin. 

Lähtökohtana kokonaisvaltaisessa tanssikasvatuksessa on oman kehon tuntemus, sisäinen kokemus liikkeestä ja tanssista, liikkeen tuottaminen omaehtoisesti, ja liikkeen analysointi. Oppilas voi kehittää niin fyysisiä taitojaan kuin löytää sisäisen maailmansa, josta taiteellinen ilmaisu kumpuaa. Tanssia lähestytään luonnollisesti, yksinkertaisesti ja aidosti. Oppiminen alkaa siitä, mikä on tutuinta, läheisintä, luonnollisinta ja yksinkertaisinta eli omasta itsestä sekä välittömästä fyysisestä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Vähitellen toiminnan painopiste laajennetaan yksityisestä yleiseen; spontaanista liikkeestä symboliseen. Keskeistä on liikkeen kokeminen subjektiivisesti merkitykselliseksi, liikkeen hahmottaminen ja omaan henkiseen ja fyysiseen olemukseen tutustuminen.  (Anttila 1994, 20-21.)   

Kansantanssin maailmassa, joka on minulle tutuin, keskitytään usein yhteiseen liikkumiseen ja yhteisöön. Tuomalla rinnalle myös keskittymisen subjektiiviseen, sisäiseen kokemukseen, ja antamalla mahdollisuuden omaehtoiseen liikkeen tuottamiseen, voidaan toisaalta mahdollistaa tanssimisen moninaisille ihmisille, lisätä erilaisuuden kunnioitusta, mutta myös syventää kansantanssin kokemusta. Lähestymistavat voivat olla monenlaisia, mutta Anttilan (1994, 12) mukaan olennaista tanssikasvatuksessa on toiminnan laatu: tavoitteellisuus, jäsentyneisyys, monipuolisuus ja vaihtelevuus.   

Omaan itseen tutustumisen rinnalla tanssikasvatuksessa nähdään tärkeäksi, että oppilas saa kokemusta tanssista taidemuotona omassa ja muissa kulttuureissa. Myös tanssin suhde muihin taidemuotoihin on olennainen osa tanssikasvatusta sen kaikissa vaiheissa. Luonnollisin yhteistyökumppani on musiikki, mutta tanssin yhdistäminen myös muihin taidemuotoihin avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. (Anttila 1994, 22.) Kansantanssitoiminnassa kulttuuriperimään tutustuminen ja kansanmusiikki kulkevat luonnollisesti osana toimintaa. Itseäni kiinnostaa kokeilla myös muiden taiteenlajien yhdistämistä kansantanssiin ja toisaalta välillä keskittyä kokonaan muihin taiteenlajeihin. Muut taiteenlajit tanssin rinnalla rikastavat luomisen ja itsensä ilmaisemisen väyliä.   

Sosiokulttuurinen innostaminen ja positiivinen pedagogiikka

Haen työskentelyyni laajempaa kasvatuksellista viitekehystä sosiokulttuurisesta innostamisesta ja positiivisesta pedagogiikasta. Ne eivät ole minulle vielä teoreettisesti kovin tuttuja, mutta mitä enemmän niihin tutustun, koen niiden jäsentävän hyvin sitä, mitä pyrin tekemään ja millaisiin asioihin haluan työskentelyssäni tulevaisuudessa keskittyä.  

Innostamisen avulla voidaan muun muassa tukea aloitteellisuutta, itsenäistä toimintaa ja vastuuntuntoa. Sen kautta voidaan myös tukea ja saada liikkeelle niitä kykyjä, jotka ovat jo olemassa. Se on yksilöiden ja ryhmien kykyjen ja voimien vahvistamista, ja sen kautta tuetaan osallistumista sosiaaliseen, kasvatukselliseen ja kulttuuriseen toimintaan. (Kurki 2000, 23.) Työskentelyssäni on tärkeää ihmisten kohtaaminen ja kunnioittaminen juuri sellaisina kuin he ovat. Korostamalla ihmisten olemassa olevaa osaamista ja vahvuuksia, sekä mahdollisuuksia, tuetaan oppimista ja kasvua sekä uskallusta tarttua uusiin haasteisiin.  

Positiivinen kasvatus on pedagoginen suuntaus, joka pohjautuu positiiviseen psykologiaan. Ihmistä pidetään aktiivisena toimijana ja merkitysten rakentajana.  Keskiössä ovat osallisuus, vahvuudet ja myönteiset tunteet. Positiivisessa kasvatuksessa huomioidaan luonteenvahvuudet, nostetaan esille ja vaalitaan hyvää, keskitytään onnistumisiin, vahvistetaan resilienssiä eli kykyä palautua vastoinkäymisistä, vahvistetaan tietoisuustaitoja, kunnioitetaan kunkin kehoa ja yksityisyyttä, ennaltaehkäistään ongelmien syntymistä, annetaan positiiviset rajat, ja luotetaan empaattiseen johtajuuteen.  (https://positiivinenkasvatus.fi/positiivinen-kasvatus-pahkinan-kuoressa/)   

Positiivisen kasvatuksen tavoitteena on kukoistava eli kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva ihminen. Kukoistuksen osa-alueita ovat emotionaalinen, sosiaalinen ja psykologinen hyvinvointi. Emotionaalisesti hyvinvoivalla ihmisellä on elämässä myönteiset ja negatiiviset tunteet sopivassa tasapainossa. Ihminen on tyytyväinen elämään monella eri osa-alueella ja hänellä on kyky selvitä elämän negatiivisista asioista.  Sosiaaliseen hyvinvointiin kuuluu kokemus arvostuksesta ja ryhmään kuulumisesta. Ihminen hyväksyy erilaisia ihmisiä ja kokee, että hänen toiminnallaan on merkitystä ryhmälle ja hänen elämässään on myönteisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Psykologinen hyvinvointi tarkoittaa sitä, että ihminen tuntee itsensä ja omat vahvuutensa, uskaltaa mennä kohti haasteita ja toteuttaa potentiaaliansa. Hän kokee oman elämänsä merkitykselliseksi, kokee itsenäisyyttä ja uskaltaa elää omien arvojensa mukaan. Kukoistukseen vaikuttavat myönteisyys, uppoutuneisuus, ihmissuhteet, merkityksellisyyden tunteminen, aikaansaaminen ja elinvoimaisuus. (https://positiivinenkasvatus.fi/positiivisen-kasvatuksen-tavoitteet/)  

Positiivinen kasvatus kulkee työskentelyni taustalla antaen vahvan myönteisen pohjavireen työskentelylleni ja siinä tapahtuvalla kohtaamiselle. Jokainen on hyvä sellaisenaan ja kullakin on vahvuuksia, joita vahvistamalla voidaan oppia uutta. Työskentelyn ohjaajana ja johtajana minulla on vastuu johtaa toiminnan osallistujia suuntaan, jossa kaikki sen jäsenet tuntevat olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Ryhmä voi parhaimmillaan antaa osallistujille merkityksellisiä ja vahvistavia vuorovaikutuskokemuksia ja yhteenkuuluvuuden tunteen. 

Ekspressiivinen taidetyöskentely

Ekspressiivinen taide on modernismin taidesuuntauksia 1900-luvun alulta. Suuntauksessa keskeistä on sisäinen ilmaisu, vaistonvaraisuus ja ei-tietoisten ilmiöiden kuvaus pelkistämällä, liioittelemalla ja väreillä. Siinä voidaan kuvata myös aiheita, jotka ilmentävät rankkoja, rumia ja outoja mielikuvia. (Linnossuo 2010.) Vaikka työskentelyni pohjavire on positiivisuuteen ohjaava, on minun ohjaajana hyvä tiedostaa, että taidetoiminta voi herättää myös vaikeita tunnekokemuksia. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja niistä on lupa kertoa.  

Ekspressiivinen taidetyöskentely pohjautuu humanistis-fenomenologiseen filosofiaan, johon liittyy tulkinnan vapaus ja vastuu. Kukin tulkitsee itse omaa luovaa prosessiaan ja ottaa siitä vastuun. Ekspressiivisessä taidetyöskentelyssä eri taiteen lajien kautta tuetaan yksilöiden ja ryhmien kasvuprosessia. Taidetyöskentelyn kautta voidaan tehdä tiedostamattoman näkyväksi, ja purkaa ja prosessoida sitä yksin ja yhdessä toisten kanssa. Työskentelyyn osallistuvat voivat saada ja antaa muille palautetta ennakkoon sovittujen toimintatapojen mukaisesti. Osallistujilta ei vaadita kokemuksia tai taitoa taiteen tekemisestä, luottamus prosessiin ja oman kasvun mahdollisuuksiin taiteen keinoin riittää. Keskeistä on rakentaa turvallinen ilmapiiri, jossa osallistujat luottavat paitsi ohjaajaan myös toisiinsa. (Linnossuo 2010.)  

Keskityn erityisesti kunkin oman identiteetin, vahvuuksien ja osaamisen näkyväksi tekemiseen niin itselle kuin ryhmälle. Luottamusta rakennetaan yhteisellä sopimuksella, johon liittyy ainakin oman ja toisen tekemisen ja kehon arvostaminen ja työrauhan antaminen ja se, että ryhmässä kuultuja toisten asioita ei jaeta ryhmän ulkopuolelle. Kukin osallistuja voi ehdottaa sopimukseen muitakin tärkeäksi kokemiaan asioita.  

Taidetyöskentelyn kautta voidaan vahvistaa elämänhalua, kehittää merkitystä ja identiteettiä edistäviä kykyjä sekä löytää mielekkäitä ja luovia tapoja elää. Työskentelyn kautta voidaan löytää uusia voimanlähteitä tai saada yhteyden unohtuneisiin voimaa antaviin asioihin. (Linnossuo 2010.)  Haluan työssäni tukea ihmisiä elämään rohkeasti omannäköistä elämää. Rohkeus liittyy hyvin vahvasti niin elämänhaluun, oman identiteetin löytämiseen ja luovuuteen heittäytymiseen. Meistä kukin tekee päivittäin valintoja suhteessa itseen ja toisiin ja nämä valinnat voivat vaatia rohkeutta. Jo se, että uskaltaa nousta sängystä tähän päivään ja poistua ovesta ulkomaailmaan voi olla monelle rohkeutta vaativa teko. Se, että tulee näkyväksi muiden edessä, vaatii vielä enemmän rohkeutta. Turvallisessa ryhmässä ja ympäristössä tätä on hyvä harjoitella.

LÄHTEET:  

Niemeläinen, P. (toim.). 1983. Suomalainen kansantanssi. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava. 

Hoppu, P., Korhonen, R., Mulari, J. & Savolainen, V. 1997. Pokkana polkkaa, kansantanssin peruspaketti. Helsinki: Kalevan Nuorten Liitto ry, Kerhokeskus - koulutyön tuki ry, Vapaan Sivistystoiminnan Liitto ry. 

Anttila, E. 1994. Tanssin aika. Helsinki: Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro. 139.  

Kurki, L. 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen, Muutoksen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino.   

Tiia Trogenin nettisivu: Positiivinen kasvatus  

https://positiivinenkasvatus.fi/positiivinen-kasvatus-pahkinan-kuoressa/ viitattu 8.6.2020. 

https://positiivinenkasvatus.fi/positiivisen-kasvatuksen-tavoitteet/ viitattu 8.6.2020. 

Linnossuo, O., Kuukasjärvi, A. & Sutinen, J. 2010. Taidetyöskentely arjen näyttämöillä. Turun Ammattikorkeakoulu.