Tanssin ilon anatomiaa

Ilo oli ensimmäinen tunne, mitä tanssiminen minussa aiheutti. Kokemani ilon tunne imaisi minut mukaansa niin, että tanssista on tullut todella tärkeä osa elämääni. Tanssiessa voi tuntea monia muitakin tunteita ja tanssin kautta voi käsitellä myös surua, alakuloisuutta, vihaa tai mitä tahansa muita tunteita. Tänään haluan pohtia kuitenkin tanssin iloa, joka on varmasti monille ihmisille merkittävä syy tanssia. Jo aivan pieni lapsi alkaa iloitessaan hytkyä ja heilua ja tuottamaan ääntä. Ilo synnyttää meissä liikettä, jota voimme kai tanssiksikin kutsua.

Liike ja tanssi yhtenä liikkumisen muotona, on osa inhimillisen todellisuuden perustavimpia ominaisuuksia. Liikkeen kautta ihminen pyrkii laajentamaan elämismaailmaansa, ja suuntautuu ympäristöönsä. Kaikissa kulttuureissa on olemassa liikkumista, jonka lähtökohdat on liikkeessä itsessään. Tanssiva ihminen ei tarvitse muuta perustetta toiminnalleen kuin sen, että hän nauttii tekemisestään. (Hoppu 2003, 19.) Voidaan siis ajatella, että tanssi on luonnollinen osa ihmistä, ja hän tekee sitä, koska nauttii siitä. Koen tanssimisen luontaiseksi tavaksi ilmentää iloa ja myös tavoitella ilon tunnetta silloin, kun se on hukassa. 

Mistä tanssin ilo sitten syntyy? Varmasti eri ihmisillä vähän eri asioista ja täydellisesti sitä pystyy tuskin edes sanojen kautta saavuttamaan. Pohdin tätä asiaa epänormaalissa tilanteessa, kun koronarajoitusten vuoksi en ole päässyt tanssimaan yhdessä toisten kanssa moneen kuukauteen. Viime aikoina olen havainnut kaipaavani ennen kaikkea yhdessä tanssimista. 

Tanssin ilo syntyy siitä, kun koen saavani yhteyden liikkeen kautta toisiin ihmisiin. Tanssin kautta koettu yhteys on toisenlaista kuin, mitä puhuen voidaan saavuttaa. Katseet, kosketukset, yhteinen syke ja liikkeen virtaavuus tilassa saa aikaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Ikään kuin kaikki voisi puhua yhtäaikaa ja tulla nähdyksi ja kuulluksi sanomastaan. Tällaista tilaa on vaikkapa kahvipöytäkeskusteluissa vaikea saavuttaa. Erityisen vahvasti saavutan tämän tunteen ryhmätansseissa kuten katrilleissa, joihin voi osallistua ihmisiä neljästä tanssijasta satoihin.

Tanssin ilo ei välttämättä ole hersyvää naurua vaan se voi olla pakahduttavaa onnen tunnetta siitä, että saa olla toista ihmistä lähellä ilman, että tilanteeseen tarvitsee liittyä mitään sen kummempia merkityksiä; lähellä oloa itseään ilman ajatusta henkilökohtaisista tunteista toiseen tanssijaan. Se on todella vapauttavaa. Varmasti monet ihmiset jakavat kaipuun tulla kosketetuksi ja kun tähän kosketukseen vielä liitetään yhteys musiikkiin ja yhteinen liike ja suunta toinen toiseen vaikuttaen, päästään niin sanotusti nextille levelille. Vahvimmin tähän tunnelmaan pääsen paritanssien tai kontakti-improvisaation kautta. Liikkeen kautta voi ymmärtää ja päästä lähelle toista ja toisinkin ajattelevaa.   

Tanssin ilo syntyy siitä, että saa olla kokonaisvaltaisesti olemassa koko kehollaan. Löytää itsestään uusia mahdollisuuksia, erilaisia liikkeitä, liikkeen suuntia ja laatuja. Voi liikkua eri rytmeissä, yhdessä samanaikaisesti tai keskustellen toisten kanssa. Voi oppia jonkun uuden liikkeen, joka tuntuu vallattoman hauskalta. Välillä liikkeen oppiminen voi olla työn ja tuskan takana ja ilo sitäkin suurempi, kun oppii uuden taidon. Välillä kehollaan voi aistia ympäristöä kokonaisvaltaisesti ja toisaalta kääntyä sisäänpäin kuuntelemaan oman kehon ja mielen viestejä. Tanssiminen voi olla mindfulnessia parhaimmillaan.

Tanssin ilo voi olla spontaaneja reaktioita hetkeen yksin tai yhdessä. Tanssin tunne voi iskeä vaikkapa metsässä; hetki tai toinenkin voi kulua hengittäessä metsää, aistiessa tuulen vireitä ja keho voi vastata tähän kaikkeen jollakin liikkeellä. Joskus lenkillä tekee mieli yhtäkkiä liikkua hypellen ja kiertää lyhtypylväitä kuin vanhoissa kunnon musikaaleissa konsanaan. Joskus se syntyy, kun lapset katsovat jotain youtube-videota, jossa on hauska musiikki. Sitten voidaan heilua yhdessä koko perhe ja samalla koiramme sitten tarttuu vuorollaan kunkin sukkaan ja yrittää paimentaa perheen taas vähän hillitympään menoon ;).  

Osa tanssin iloa on luonnollisesti myös musiikki. Kukapa meistä ei reagoisi jotenkin kehollisesti kuullessaan hyvän biisin radioista. Minusta on välillä suorastaan kidutusta joutua kuuntelemaan musiikkia konserttisalissa, jossa ei ole mahdollista heilua. Musiikista saa valtavasti erilaisia impulsseja, jotka vaikuttavat suoraan liikkeeseen. Ja välillä tuntuu, että tanssin kautta pääsen paljon syvemmälle musiikkikokemuksessa. 

Monille tanssiville ihmisille myös esiintyminen on tärkeää. Saan itsekin esiintymisen kautta iloa ja tunteen, että voin jakaa iloa toisillekin. Monille se on varmasti myös jonkinlainen itsensä ylittämisen paikka, josta voi saada onnistumisen elämyksiä ja tunteen nähdyksi tulemisesta. Vaikka tanssiminen itsessään on arvokasta ilman katsojia, en lainkaan halua vähätellä sitä iloa, minkä esiintymisestä tai toisen esityksen katsomisesta saa. Vuorovaikutus katsojan ja esiintyjän välillä parhaimmillaan antaa iloa kummallekin.

Nuorempana tanssi saattoi saada muotoja, jossa se oli enemmän itsen ruoskimista. Nykyään haen lempeämpiä lähestymistapoja ohjata tanssivaa kehoa ja mieltä. Haluan vaalia tanssin iloa mieluummin kuin täydellistä kehollista suoritusta. Tanssi on tapa ilmentää iloa, mutta sen kautta voi myös löytää ja kokea iloa syvemmin ja kokonaisvaltaisemmin kattaen koko kehon ja mielen.

Päivän kysymys: Milloin olet viimeksi tanssinut ja miltä se sinusta tuntui?

LÄHDE:

Artikkeli: Hoppu, P. 2003. Tanssintutkimus tienhaarassa.

Teoksessa: Saarikoski, H. (toim.) 2003. Tanssi tanssi. Kulttuureja ja tulkintoja. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

 

Kuvassa Kansantanssiryhmä Särmän tanssijoita, kuva: Heli Sellheim